tiistai 3. joulukuuta 2013

Emme ole arkipäiväisiä, tavallisia, vaan arvokkaita

Sinua muistan hiljaisin hetkin, 
apuni olet ja turvani. 
Minä saan levon, minä saan rauhan. 
Siipies suojassa levätä saan

(Psalmi 61)

Olen aina ollut sitä mieltä, että laulun sanoja ei kirjoittaja tee vaan ne saadaan. Sanat, lauseet, säkeistöt saadaan lahjana. Sanat eivät koskaan synny pakolla, ei niin, että joku sanelisi aiheen ja päivämäärän, mihin mennessä pitäisi olla valmista.

Ensin alkoi pieni puro pulputa. Olin rukouksessa lukenut Psalmien tekstejä ja evankeliumitekstejä Vapahtajastamme ja hänen kohtaamistaan tavallisista ihmisistä tavallisissa askareissaan. Vähän väliä nousin ylös kotimme työhuoneeseen, aukaisin Raamatun, otin käteeni kynän ja aloin kirjoittaa.


Rukouslaulut ovat rukousta. Ne sisältävät pieninä rukouksina mielestäni isoja asioita, Raamatun Psalmien helmiä, pyyntöinä, kiitoksina, huokauksina. Ne kertovat Jeesuksen kohtaamien tavallisten ihmisten tuntoja, kokemuksia siitä, miten Herramme ei vain arkipäiväisissä tilanteissa vain keskustele, paranna, kohtaa tavallisia ihmisiä, vaan muuttaa koko elämän perustan ja suunnan.

Sanat päätyivät opettajan ja säveltäjän Outi-Mari Karppisen lahjakkaisiin käsiin ja ne muotoutuivat kokonaisuudeksi, jota kutsumme tänä päivänä ”Tavallisten ihmisten ilta”. Toivomuksenamme on, että näiden sanojen ja sävelien kautta saamme kaikki yhdessä kokea, että meillä on olemassa Avunantaja ja varma turva. Kaiken kiireen, suorittamisen, haasteiden ja paineiden keskellä saamme hiljentyä, saada Häneltä rauhan, joka tuo levollisuuden sydämeen.


Hänen silmissään ja Hänelle emme ole arkipäiväisiä, tavallisia, vaan arvokkaita, ainutlaatuisia ihmeitä.


Kirjoittanut: Terhi-Liisa Sutinen (Tavallisten ihmisten illan sanoittaja)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti